tiistai 22. tammikuuta 2013

Ahkera

Nimittäin erittäin ahkera päivittäjä! Jotenkin blogi jatkaa tällä hieman hiljaisemmalla linjalla, mutta jos nyt jotain kuulumisia tännekin kerrotaan.

Niin rankkaa tuo luiden syöminen/leikkiminen..välikuolema
Lukahan kastroitiin alkuvuodesta jatkuvan esinahantulehduksen vuoksi, joten vuoden alkajaisiksi oltiin miltei pari viikkoa saikulla. Leikkaus meni kaikin puolin hyvin ja myös paranemin oli nopeaa, nyt on ruven alta paljastanut erittäin siisti arpi. Lukalla oli tulehdus päällä myös leikkaukseen mennessä ja se tuntui loppuvan kuin seinään leikkauksen jälkeen, joten mitä suurimmalla todennäköisyydellä ongelma on selätetty! :) Muuten jätkä on ihan sama entinen itsensä, hajutkin kiinnostaa ihan yhtälailla.



Alkuvuodesta vaihdettiin myös seuraa Levekistä Takkuihin ja jo nyt lyhyen kokemuksen perusteella voin sanoa olevani erittäin tyytyväinen ratkaisuun! Josko saataisiin vihdoinkin homma rullaamaan ja päästäisiin starttaamaan kisoissakin ennen kesää.

Tokoilut on ollut vähän vähemmällä, jotenkin sitä on tykästynyt enempi kaikkien turhien temppujen opetteluun :D Mutta eiköhän tästä taas tokokentällekin päästä, varsinkin jos kelit hiukan lämpenee.

Lenkkien lomassa on ainakin tehty hiukan takapäänhallinta treenejä:





tiistai 20. marraskuuta 2012

Tunnustusta

Tämä super aktiivinen kirjoittelija sai tunnustusta (ja pientä vihjausta tästä aktiivisesta kirjoittelusta :D ) Sabinalta , kiitos!! Ja yritetään kyllä nyt ryhdistäytyä taas, tämä vuosi kun on ollut aikamoista hullunmyllyä, mutta pikkuhiljaa tasottuu, joten toivotaan blogillekin löytyvän paremmin aikaa.

Sääntöjäkin tämän tunnustuksen mukana tuli:

- Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle
- Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
- Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Itse taidan seurailla eniten seuraavia:

- Sabina ja Jeriko (ei kielletty antamasta tunnustusta takaisin, ja teitä varmaan ahkerimmin seurailen)
- Tuija ja Ronja
- Nassu ja Milo
- Essi ja Lulu jotka päivittelevät yhtä aktiivisesti, kuin allekirjoittanut :D
- Agi.fi blogia tulee myös seurailtua suhteellisen säännöllisesti (vaikka tämä nyt ei taida sääntöihin sopiakaan..)

Montaa muutakin blogia tulee toki seurattua.

Kuukauden aikana on taas kerennyt tapahtuakin, tiedossa on ainakin seuranvaihto agilityn osalta. Meni nykyisessä seurassa aikamoiseksi säätämiseksi, joten katsoin parhaaksi siirtyä sivuun..ja mikä hienointa, meidät hyväksyttiin toiseen seuraan ja loppukaudelle löytyi myös ryhmäpaikka!

Nyt marraskuussa on myös ensimmäiset alueellisen valmennusryhmän treenit, joita odotan todella innolla! Jos löytyisi taas uusia eväitä eteenpäin pääsemiseksi :)

Viime keskiviikon agitreeneistä tulikin omatoimitreenit ja Lukan kanssa keskityttiin kontakteilla pysymiseen (taphtui mitä tahansa!) ja kepeillä ohi juoksuihin. Molemmat toimi yllättävänkin hienosti, eritoten kepeistä jäi todella hyvä fiilis! Jostain syystä olen itse kepeillä tottunut hiukan himmailemaan tai en ainakaan täysiä ole ohitse juossut, mutta näemmä ihan turhaan! Vaikka kuinka pyrähteli jätkän ohi, teki loppuun valsseja tai mitä muuta tulikaan keksittyä, tuntui Lukankin vauhti kepeillä vain kasvavan ja joka kerta tuli hienosti myös loppuun asti. Kontaktitkin näyttää taas paljon paremmilta, tosin pientä epävarmuutta (eli hiippailua) ilmenee loppukontaktilla. Tästä nyt saa ihan itseään syyttää, mutta olen ihan vakuuttunut, että ongelma kyllä saadaan korjattua :)


maanantai 15. lokakuuta 2012

Luonnetesti ja tokoilua

Lauantaina käytiin Janakkalassa luonnetestissä, jossa tuomareina toimivat Leena Berg ja Sami Heikkilä. Samaisessa testissä oli mukana myös Lukan veli, sekä muita tuttuja koiria, joten päivä oli oikein mielenkiintoinen! Kaikenkaikkiaan testi oli Lukalta erittäin Lukamainen esitys ja suuria yllätyksiä ei tullut. Ainoa ja valitettava yllätys oli se, että Luka reagoi laukauksiin (mitä ei ole ennen tehnyt), joten testin lopputulos oli siis sitämyöten hylätty.

Loppupisteet yhteensä 127 pistettä, alla pisteet osa-alueittain ja tuomarin kommenttien kera.

1 Toimintakyky +1 Kohtuullinen
- "Koira ratkaisi kelkan varsin rivakasti, ottaen huomioon, että  vastetta oli. Eli koira kävi kovasti kierroksilla, mutta pystyi tästä huolimatta mennä katsomaan kelkkaa. Pimeässä huoneessa ei apuja tarvittu, mutta omistajan löytämisessä kesti hetki, eli selvisi tästä kohtuullisesti. Koira osaa toimia itsenäisesti."

2 Terävyys +2 Suuri, hillitty
- "Taas löytyy suurta vastetta, mutta koira on myös rehellinen, eli sietää hyökkääjän, kun tilanne on ohi."

3 Puolustushalu +2 Suuri, hillitty
- "Ja sehän puolusti! Hyökkääjä sanoi, että ihan hammaskalusto oli näkyvissä, eli agressioaluetta löytyy ja koira myös käyttää sitä. Kun on taistelutahtoa ja agressioaluetta ja ne laitetaan yhteen, niin silloin tulee koneesta tehoja ulos. Koira kyllä hillitsee itsensä, mutta koska hermot ovat hiukan siinä rajalla, pitää omistajan muistaa olla aina tarkkana ja pitää ne silmät selässäkin. Koiraa ei pitäisi turhaan prässätä."

4 Taisteluhalu +2 Kohtuullinen
- "Moottoria siis löytyy, varsinkin pidättyväisyyden huomioon ottaen, koira lähtee hyvin vääntämään. On aika hieno suoritus, että koira pystyy voittamaan vierasta ihmistä kohtaan ensisijaisen "vastenmielisyyden", koska se keppi on vain niin hieno juttu! Myös kelkalla koira antoi vastetta."

5 Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
- "Koira joutuu tekemään töitä pitääkseen itsensä kasassa kun paineistuu. On myös siinä rajoilla, mutta pysyy kuitenkin plussan puolella."

6 Temperamentti +1 Erittäin vilkas
- "Reagointi- ja havoinnointikykyä löytyy, koiralla on ns. erittäin hyvä mielikuvitus. On heti salamana mukana ja intensiteetti saattaa olla jopa suurempi, kuin annettu ärsyke. Jalat vie helposti enemmän, kuin ajatus." Tähän on pakko kommentoida itse, että tuo kuvastaa Lukaa kyllä ihan äärimmäisen hyvin.

7  Kovuus 1+ Hieman pehmeä
- "Koira ensisijaisesti valitsee kiertää uhkaa aiheuttaneet kohteet."

8 Luoksepäästävyys +2b Luoksepäästävä, hieman pidättyväinen
- "Vieras ihminen ei ensisijaisesti välttämättä ole kiva juttu, vaan vieras joutuu tekemään töitä. Koira kuitenkin sietää tämän ja antaa koskea. Tämä teettää varmasti omistajallekin paljon töitä."

9 Laukauspelottomuus -laukausaltis

Ja tässä video


Tuomari vielä totesi, että ei varmasti ole helppo koira ja tulee vaatimaan omistajaltaan aina askeleen edellä olemista, mutta niitä hiukan huonoja hermoja koira paikkaa hienosti toimintakyvyllä. Summasummarum, täytyy olla aika samaa mieltä ja itsellä tiedossa olevat asiat tuli nyt sitten todettua vielä ulkopuolisen toimesta :D. Ainoa yllätys tosiaan oli tuo laukasalttius ja ehkä myös tuo suuri puolustushalu. Ajattelin kyllä, että Luka varmasti puolustaa, mutta en uskonut sen sitä tekevän ihan noin tosissaan. Kelkalla kun alkoi haukkua, niin hetken tuijotti haukkuen mua ja ilmeisesti siinä kohta totesi, että minä vain tonotan siellä, enkä tee mitään, joten pakko tehdä itse. Ja ihan itsenään siis esiintyi. Testin kuulemma saisi puolenvuoden päästä uusia, mutta katsotaan sitä nyt. Meillehän tuolla hyväksytty/hylätty asialla ei merkitystä ole, mutta ehkä muutaman vuoden päästä voitaisiin uusia ihan mielenkiinnosta. Ja käydä myös vaikkapa MH-kuvauksessa, mielenkiintoisiahan nämä!

Testin jälkeen heittelin Lukalle palloa kentällä ja jotain temppuiltiin siinä, jos olisi vaikka jäänyt jotain "hampaan koloon", mutta mitä vielä, eipä tuo jätkään mitenkään vaikuttanut. Ihan normaali itsensä oli myös testin jälkeen.

Eilen käytiinkin sitten Sabinan ja Ukon kanssa lenkillä sekä tokoilemassa. Nyt myös saatiin vahvistus aiemmille epäilyilleni Lukan seksuaalisesta suuntautumisesta, sillä Ukkohan täysin valloitti Lukan sydämen. Lenkki meni vielä ihan normaalisti leikkien, mutta lopputreeneistä keskittyminen alkoi herpaantua ja sydämen kuvat leijailla. Päästettiin pojat vielä juoksemaan treenien jälkeen ja Luka tosiaan oli aivan myyty..meinasipa tulla tyhmä kinakin, mutta onneksi ei mitään vakavampaa ja ihan yhtä iloisena touhu jatkui ja Lukan puolelta ne sydämen kuvat leijali edelleen..

Mutta siitä tokosta, tunnarin alkeita ollaan nyt opeteltu niin, että olen omaa kapulaa jemmannut lehtien alle piiloon ja hyvin Luka on hoksannut mitä haetaan takaa. Näitä tehdään aina lenkin lomassa, jotta saataisiin toistoja usein, mutta vain vähän kerrallaan. Otettiin eilen myös kentällä pari toistoa ja kivasti meni.

Sitten se meidän murheenkryyni paikkamakuu, mitä alettiin tekemään ihan alusta. Otettiin kolmeen eri kertaan, joista kaksi ensimmäistä aivan mallisuorituksia! Kolmas kerta oli pakko ottaa hyvin lyhyenä, että sain pysymään sen vielä onnistuneena, koska tässä välissä oli alkanut ne sydämen kuvat leijailla..kokonaisuudessaan jäi hyvä mieli ja löytyi taas lisäintoa treenailla tokoakin.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Treenitaukoa

Treenitaukoa on siis pukannut, mutta ei todellakaan vapaaehtoistas sellaista..Lukalla siis on ollut tassussaan pieni anturahaava, eli vapaana juostavat lenkit, agility ja kaikki muu vauhdikas on ollut täysin pannassa. Tokossakin pääasiallisesti olen palkannut lelulla, joten sekin siis pois. Sisällä ollaan toki opeteltu uusia temppuja ja hinkattu rauhallisempaa tokoa, kuten kaukkareita ja tunnarin alkeita.
Yllättävän hyvin pienen pojan päänuppi tätä "tekemättömyyttä" kesti, kunnes noin kolmen viikon treenitaukoilun jälkeen alkoi hiukan kyllästyttää..kotiin tullessa odotti pieni yllätys, kun Luka oli konunnut kaapista mun nilkkapainot ja roudannut petilleen, hakenut kylppärin lattialt kasvojen kuorinta-aineen sekä erilaisia sheivaus tarvikkeita. Oli hiukan naurussa pitelemistä, onneksi mitään ei kuitenkaan oltu tuhottu :D

Keskiviikkona vihdosta viimein oli taas agitreenit ja olinkin henkisesti valmistautunut jo etukäteen, että Lukan päässä saattaa tapahtua aikamoinen räjähdys. Ja niinhän siinä kävikin, hullun kiilto silmiin ilmestyi jo siinä kohtaa, kun Luka huomasi meidän kaartavan hallin pihaan..lopun voitte varmaan arvatakin, ei mennyt treenit ihan putkeen :D Mutta vauhtia ainakin oli ja kyllä tämä taas tästä, kun päästään normaali rytmiin kiinni!



maanantai 17. syyskuuta 2012

Kisauran korkkaus

Noniin, nyt se on sitten tehty, eli juostu meidän ensimmäinen virallinen agility kisa! Mukaan mahtui niin hyvää, kuin huonoa, mutta pääasiallisesti jäi hyvä mieli :) Jostain syystä jännitin ihan älyttömästi ennen ensimmäistä rataa, joka selvästi myös vaikutti Lukaan, mutta toinen rata meni sen osalta jo paremmin. Ensimmäiseltä radalta 10, yksi rima ja yksi kielto putkelta. Parissa kohtaa Luka myös valuu oikein kunnolla, kun en ole ajoissa kertonut minne mennään. Ja nyt videolta katsoessa oikein hävettää tuo ohjaus, mistä tulee tuo putki kielto..olisin voinut juosta ihan täysiä koko matkan, mutta mitä teen!? Pysähdyn yhtäkkiä ja kesken kaiken..no, omaan piikkiin meni virheet, Luka on taitava!


Toiselta radalta tulikin sitten hylky. Note to self: älä koskaan muuta suunnitelmaa rataan tutustumisen jälkeen! Leenakin oli kisaamassa Lillin kanssa ja oli kauhuissaan katsonut, että mitä ihmettä teen, kun juuri olin puhunut päinvastaista..no siinähän meni sitten itselläkin paperit sekaisin ja Luka pääsi keppien jälkeen luiskahtamaan hypyn yli ja hyppäsi siis väärään suuntaan. Sen jälkeen tuli sitten muitakin virheitä, eli en enää saanut koottua itseäni :/ Mutta ehkä sitä tuohonkin harjaantuu!

Tavoitteenahan oli, että saan Lukan rauhoittumaan ennen lähtöä ja pysyn itse rauhallisena sekä pidän kiinni suunnitelmasta. No, olisin voinut rauhallisempikin olla, mutta heti ensimmäisen radan jälkeen helpotti, joten kyseessä oli varmasti "ekat kisat" jännitystä..tästä huolimatta sain Lukan ihan hyvin rauhoittumaan, joten siltä osin pysyttiin tavoitteessa :) Suunnitelmastakin pidettiin ekalla radalla kiinni, joten tuo tavoite onnistui puoliksi :D Nyt nokka kohti uusia kisoja vaan, kyllä meistä vielä hyviä tulee!