maanantai 19. maaliskuuta 2012

Hiljaiseloa

Blogissa on ollut aikamoista hiljaiseloa, mutta muuten onkin sitten tapahtunut, ei ole siis edes ennättänyt kirjoittelemaan ;) Kevät alkaa pikkuhiljaa hiipiä (vaikkakin nyt ulos katsoessa räntää tuleekin), joten eilen ulkoiltiin oikein urakalla ja nautittiin ihanasta auringon paisteesta.

Käytiin samalla myös Levekin kentällä hiukan tokoilemassa. Koitin myös kuvata treenejä hieman, mutta kuten ao. videosta huomaa, kamera jäi hiukan vinoon ja allekirjoittanut ei ollut täysin selvillä kuvattavasta alueesta :D Tästä syystä suurinosa tapahtumista otti paikkansa videon ulkopuolella ja paljoa katsottavaa ei jäänyt. Kenttä oli myös tooodella liukas, joten aikamoista köpöttelyä oli liikkuminen. Ohjaajallahan on pitkään ollut aimoinen motivaation puute tokon osalta, mutta josko se nyt sieltä pikkuhiljaa alkaisi taas löytyä. Aloitettiin mm. seuraamisen rakentaminen (kontaktin kautta) ihan alusta..edystä onkin tullut ja mikä tärkeintä, meillä on ollut oikein hauskaa! Ei todellakaan mitään hampaat irvessä väkisin vääntämistä, vaan tehdään juuri niin paljon kuin huvittaa, silloin kun huvittaa ja muistetaan pitää kivaa. Liikkeestä seisomisessa Lukalla oli jossain kohtaa ongelma, että käskyn jälkeen vielä se yksi tai kaksi askelta saattoi tulla, nyt ollaan saatu valuminen pois ja stoppi tulee kuin seinään (osuttiin tuon kanssa jopa videolle!).



Ennen ja jälkeen treenejä samoiltiin Lempäälän metsissä  ja ilmeisesti jätkääkin hiukan ramasi, koska kotiin päästyä hyppäsi sohvalle ja painoi päänsä tyynyyn!


Agility treenit jatkuu myös, pääpaino tällä hetkellä ohjaajan kehittymisessä, koska koirahan on taitava :)
Viime perjantaina Levekin treeneissä käytiin vain piipahtamassa ja tehtiin muiden rataa rakentaessa ja siihen tutustuessa keppikulmia ja kontakteja. Vaikka radalla pyöri viisi muuta ihmistä ja yksi toinen koirakin, ei keskittymisvaikeuksia ollut. Tuntui, että Luksus jopa hiukan skarppasi tuossa häiriössä! (Toko kentällä vaikutus tunnetusti ollut aina päinvastainen, mutta ehkä silläkin saralla on vielä toivoa;) ) Avokulmaa kepeille hakee kyllä todella hyvin, varsinkin siihen nähden, ettei sitä juurikaan olla treenattu..kepit taitaa muutenkin olla se ihan paras juttu Lukalle. Konktaktitkin sujuu suhteellisen mallikkaasti, huolimattomuusvirheitä rupeaa tulemaan siinä kohtaa, kun jätkä väsyy..mutta muuten näyttäisi oikein mainiolta! Jahka omat kädet ja jalat saadaan vielä tottelemaan käskytystä paremmin, niin taitaa kisakentät kutsua meitä :)

3 kommenttia:

  1. Kiva lukea teidän menosta taas pienen tauon jälkeen! ;)
    Jos sä olet nyt taas tokosta innostunut niin voisi jotain yhteistreenejä taas miettiä..? :) Tokoa tai tottista, what ever. :) Uusi yritys syksyltä, kun piti mennä, mutta Jerikolle tuli nenäpunkki ja sitten se jäi jotenkin kokonaan.. :D

    VastaaPoista
  2. Juu siinä taisi käydä niin, että se jäi kokonaan, kun mulla oli tää tokomasennus :D Mutta mennään tosiaan ihmeessä, ihan tervetullutta vaihtelua tälle yksintreenaamiselle!

    VastaaPoista