sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Näytelmää, tokoa ja hakua

Torstaina oli siis LeVekin alkeistokon viimoinen kerta ja ensi viikolla jatketaan tokoilua jatkoryhmissä. Käytiin läpi taas melkein kaikkea ja täytyy sanoa, että Lukalla on kyllä hieno luoksetulo. Juoksee kuin salama ja hienosti pysähtyy eteen. Sitä malttia vaan sinne paikallaan odottamiseen.. :D Ja maahanmenon hitaus tuppaa olemaan myös ongelma, joten sitä nyt harjoitellaan. Tunnin päätteeksi meille tultiinkin sanomaan, että voimme siirtyä samantien jatko2-ryhmään, jee! :) Kyllä mamma oli ylpeä poitsusta! Tosin samalla iski hirvitys, että kuinka me siellä pärjätään..

Eilen oli sitten Lohjalla pentunäyttely, jossa oltiin ässien kanssa kisailemassa kasvattajaluokassa. Päivä ei sitten mennytyt ihan nappiin :D Harjoittelu oli jäänyt hiukka vähälle (eli ei oltu harjoiteltu), joten se osui kyllä nyt ihan omaan nilkkaan. Luka kylläkin voitti oman pentuluokkansa, jee! Ja sai ihan hyvän arvotelun sekä KP:n tuomarilta, joka ei niitä kovin avokätisesti jaellut. Lukasta olisi myös hyvin todennäköisesti voinut tulla ROP-pentu, mutta se kaatui juurikin tuohon harjoittelemattomuuteen eli juoksutukseen. Isojen pentujen urosta vastaan siis hävittiin. Tuomari kävi sanomassa, että tykkäsi todella paljon, mutta kun tuo juoksuttaminen ei nyt oikein onnistunut..ja voittaja oli siis tuo vanhempi uros. Jäi harmittamaan sen takia, että häviö ei nyt ollut niinkään Lukasta kiinni, vaan ihan itsestä. No, tästä viisastuneena otamme myös näyttelyjuoksuttamisen reenaukseen!
Oman vuoromme jälkeen piti tietysti jäädä odottelemaan kasvattajaluokan alkamista, joka sitten kestikin..kehät venyivät ja varmastikin sekin vaikutti pentuihin. Kasvattajaluokassa ei siis tullut menestystä tällä kertaa.

Lukan arvostelu: Tuomari Nina Janger
Vajaa 7 kk:n ikäinen mittasuhteiltaan oikea urospentu. Pään sivuprofiili varsin kaunis, mutta kallo on vielä kapea. Kaunis ylälinja. Hyvä luusto. Kääntää käpäliä tässä vaiheessa ulospäin. Lupaava karvanlaatu. Voisi liikkua matalammalla ja pidemmällä askeleella ja häntä on turhan iloinen liikkeessä.

Tänään sitten käytiin Sääksjärvellä hakuilemassa. Luka oli heti pk-liivit päälle saatuaan intoa piukassa! Otettiin viisi maalimiestä, joista ensimmäinen haju-hakuna niin, että päästin maalimiehelle heti kun sai hajun. Oli selvästi saanut hajun, mutta jostain syystä juoksi aivan vierestä ohi (mm oli kiven takana kuopassa), mutta pian huomasi kääntyä takaisin ja löysi perille. Sitten jatkettiinkin niin, että aina hajun saatuaan palattiinkin takaisin keskilinjalle. Tämä näytti toimivan yllättävän hyvin, joten eiköhän nyt jatketa näillä..välissä otettiin myös yksi ääniapu, mutta en tiedä onko noista tässä kohtaa kuinka hyötyä, eli pääosin loppupäätelmä on yhäedelleen sama kuin aikaisemminkin, eli nenäreenejä jatketaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti