maanantai 25. heinäkuuta 2011

Meitin hakukoira

Tänään käytiin Sääksjärvellä Levekin uudemman hakuporukan treeneissä vierailulla. Oli kiva saada pitkästä aikaa vieraita maalimiehiä! Lukalle otettiin neljä ukkoa, ensimmäinen hajuhakuna, josta saikin hajun jo aika kaukaa. Palattiin keskilinjalla ja lähti hyvin, tosin jostain syystä ukon luokse löytäminen kesti hetken..tai sitten en vain kuullut, että oli jo perillä :D No, toinen ja kolmas otettiin valmiina. Toiselle lähti taas hyvin, mutta aika pian kääntyi eteenpäin alueella, eikä siis mennyt tarpeeksi syvälle..siitä sitten tulikin aika laaja pisto, ennen kuin sain huudettua takaisin. Lukasta huomaa, että ottaa päähän jos ukko ei löytynytkään, eikä millään tahtoisi luovuttaa. Tavallaan ihan positiivinen ongelma, mutta pitää jatkossa tuohonkin kiinnittää enemmän huomiota. Treenikaveri tosin joskus sanoi, että tuollaisella päättäväisyydellä koira voi sitten esim. kokeessa joskus pelastaa, jos itse yrittää huudella pois "liian ajoissa", vaikka koira olisikin hajulla. Lähetin siis uudestaan ja nyt upposi hyvin syvemmälle ja hienosti ukkokin nousi. (Tosin ukko oli hiukan eripaikassa, kuin olin kuvitellut, joten lähetys hiukan väärään suuntaan..onneksi Luka korjasi! :D ) Kolmas myös valmiina, reilussa 30 metrissä ja umpipiilossa (ovet ilmeisesti raollaan?). Tämä meni hienosti, irtosi hyvin ja ukko nousi suorilta. Viimeinen otettiin ylisyvänä haamuna, jotta jäisi mieleen tuo syvemmälle uppoaminen taas vähän paremmin. Tämä tietysti oli aika helppo, joten ei ongelmia..lopuksi vielä pääsi leikkimään myös vähän vieraampien ihmisten kanssa. Eipä tuossa toisten kanssa leikkimisessä ole koskaan ongelmia ollutkaan, mutta mukava sitäkin välillä tehdä :)

Hakuilun jälkeen käytiin vielä hiukan tokoilemassa. Mukana oli myös Lukan 'true love'-bortsu neiti, joten häiriötä piisasi ;) Yllättävää kyllä, mutta heti kun laitettiin toko-moodi päälle, niin ei juuri neitikään enää kiinnostanut..pallo ja patukka vei voiton! Olin kyllä hirmu positiivisesti yllättynyt! Seuraaminen alkaa pikkuhiljaa parantua ja näkyy pieniä toivon pilkahduksia, eiköhän se siitä..jäävät liikkeet taitaa olla meille ne 'helpoimmat', joten niidenkin osalta hiotaan sitä seuraamista. Hyppyä ei nyt otettu, mutta siinä ei ole ollut ongelmia. Seuraamisen lisäksi tahkotaan paikalla pysymistä, niin paikkamakuun kuin luoksetulon osalta. Luoksetulon kohdalla ei siis ennen ole ollut ongelmia, mutta nyt Luka on uutena hienona juttuna keksinyt tuon perään hipsimisen..no, se nyt tehotreeniin! Paikkamakuu meni tälläkertaa paremmin kuin hyvin, koska vieressä tosiaan makasi (tai itseasiassa istui, mutta kuitenkin) Luksun palavan rakkauden kohde..pysyi hienosti kokoajan, eikä edes vilkuillut sivulleen. Myöskään takaa kulkeneet koiranulkoiluttajat eivät häirinneet, joten edistystä on selvästi tapahtunut. Paikkamakuun maahanmenoon pitää tosin vielä kiinnittää huomiota, koska saattaa herkästi jäädä vinoon, mutta se nyt vain on sitä hiomista. Nyt kun jaksaisi olla reipas treenaamisen kanssa ja saisi oman jännityksen jotenkin kuriin, niin voisi ajatella vaikka sitä kisauran korkkaamista!

2 kommenttia:

  1. Vink, vink: Toijalan PH-kennelpiirin mestaruustoko-kokeeseen 11.9. ilmoittautuminen alkaa tänään. Tuu mun joukkueeseen! :) Yhteen joukkueeseen tarvii 1 VOI/EVL koirakko ja 2 ALO/AVO koirakkoa. Osallistumismaksu pitää kylläkin maksaa itte, Levek ei avusta ;) Mä voisin pyytää vaikka Saria ja Sissiä vielä yheks. Olkoot vaikka Levekin kakkosjoukkue, tai vaikka kolmos! Ja sit me tietty voitetaan... :DDDDDDDDD

    VastaaPoista
  2. No jaa-a :D Olishan siihen vielä pari kuukautta aikaa, mutta en kyllä tiedä ollaanko ihan valmiita..

    VastaaPoista