keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Niistelyä

Tiistaina ja keskiviikkona oli taas vuorossa agilitya. Ensin tiistaina Hanna pitikin meille kunnon niistely reenit! Niistoa ohjauskuviona ei Lukan kanssa aiemmin oltu tehty, joten mietin jo etukäteen kuinkahan meidän käy..mutta ennakkoluuloista huolimatta sujui yllättävän hyvin! Lukahan tietysti oli pätevä niinkuin aina, mutta tälläkertaa taisin itsekin hoksata jotain :D Allaoleva kuva ei välttämättä ole kovin tarkka mittasuhteiltaan, mutta ainakin suurinpiirtein..


Tarkoituksena oli siis juosta heti putkeen lähetyksen jälkeen nelos hypylle tekemään niisto, siitä sama perään vitos hypylle ja heti putkeen lähettämisen jälkeen taas vauhdilla seiskalle niistämään. Kiirehän tuossa viimeisessä meinasi tulla, mutta lopulta onnistui ihan hyvin :) Lopuksi tehtiin myös rengasta, eikä se Luka tunnu vieläkään täysin tietävän mitä ko. esteellä pitäisi tehdä..no, harjoitusta lisää!

Keskiviikkona LeVekin reenit ja tehtiin pientä kivaa radan pätkää, missä pääsi kokeilemaan välistä vetoa muutamalla eri tyylillä.


Alkuun seiska hypyn rima tippui kokoajan, koska ohjaus oli taas vähän mitä sattuu, mutta kun sain itteni kerättyä, viimeinen suoritus oli jo kerrassaan mainio! Sitten tehtiin myös kontakteja ja todettiin, että Lukalla ei ole mitään käsitystä mitä kontaktilla pitäisi tehdä. Ohjaaaja sanoi, että alkuopetuksessa käytetty nakki on opettanut Lukan nyt vain pysähtymään nakille, ei muuta..että meillä joku toinen tapa voisi olla toimivampi. Nyt olen sitten hiukan päästä pyörälläni, koska opetustyylejähän nyt on monia, enkä oikein tiedä kuinka asiaa lähestyisin..jokatapauksessa tähän pitää nyt ihan kunnolla paneutua, ei tästä muuten mitään tule.

Eilen illalla käytiin vielä läheisellä kentällä iltalenkin lomassa vähän tokoilemassa ja paikalleen istumaan jääminen on nyt tainnut löytyä sieltä Luksun muistilokerosta, ei siis ollut mitään ongelmaa! :) Toivottavasti jatkuu samaaan malliin. Paikkamakuuseen tarvittaisiin nyt ryhmätreeniä ja muutenkin lisää häiriötreeniä, koska sehän se meidän komastuskivi aikaisemmin on ollut. Mutta tosiaan pikkuhiljaa alkaa taas valoa pilkottomaan tokonkin suhteen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti