tiistai 19. lokakuuta 2010

Hakuilua ja kipuilua

Sunnuntai aamuna suunnattiin ensimmäisenä Hervantaan, katsomaan Lillin mölliagility kisoja. Tarkoituksena ollut kierrellä Lukan kanssa tuommoisissa häiriö paikoissa ja totuttaa sitä vaan tylsästi odottomaan, koska aina ei sille itelleen tapahdu jotain jännää..Lillin suorituksen ajaksi oli kyllä pakko viedä Luka autoon, koska muuten Lillillä olisi saattanut mennä kisat vain kyttäämisen puolelle. Noo, hylky kuitenkin tuli, koska putken suulla oli jotain todella mielenkiintoista haisteltavaa ja siihen jäi. Ensin ajateltiin, että oli jäänyt hämmentyneenä vain haistelemaan, mutta koska täsmälleen sama tapahtui samassa kohdassa myös uusinta radalla, ilman edeltäviä virheitä tms. oli pakko todeta, että kyllä siellä tosiaan joku haisee!

Hervannasta suunnattiin Sääksjärvelle haku reeneihin, tällä kertaa ihan uuteen paikkaan. Koirakoita oli tällä kertaa mukana kahdeksan(!), joten hetken verran aikaakin vierähti :) Lukalle otettiin kuusi maalimiestä ja kaikki hajuhakuina. Huomasin, että Luka on ruvennut tekemään pienen kaarroksen tuulen alapuolelta lähetettäessä, eli ei etenä täysin suoraan..fiksu koira sinänsä, että tietää mistä hajun hakee, mutta mutta..ensi kerralla taidetaan ottaa suurin osa mielikuva lähtöinä, jos saisi hiukan suoristettua tuota linjaa! Muuten meni hyvin, innokkaasti poitsu työskentelee. Eikä tuo näyttänyt myöskään hämääntyvän uudesta paikasta mitenkään..tiesi kyllä jo autolta lähteissä mitä oltiin menossa tekemään :)

Eilen olikin sitten lähinnä lenkkeily päivä, käytiin aamusta Nassun kannsa Niihaman metsissä tarpomassa..ja melkein luultiin olevamme eksyksissä, mutta oltiinkin tehty oikein hieno lenkki ja palattiin suoraan lähtöpisteeseen :D Nassu oli myös näppäränä punonut (vai mitenkä tehty!? :D) Lukalla uuden lelun, joka näyttäisikin olevan nyt ihan ykkönen! Illemmalla käytiin vielä Tuijan ja Ronjan kanssa hihna lenkillä ihan tässä kotikulmilla, Kissanmaa - Takahuhti akselilla. Lukan kanssahan on ollut todellisia ongelmia pyörien ja autojen jahtaamisessa..saatiin Tuijalta hyvä oppitunti tähän liittyen. Vaihdettiin siis koiria hetkeksi ja kun Luka perinteisesti koitti hyökätä pyöräilijän perään, Tuija ilmoitti ettei se ollut hyväksyttävää. Täytyy sanoa, että olen kyllä aiemmin komentanut väärässä paikassa ja aivan liian löysästi. Pitää siis opetella toimimaan hiukan nopeammin ja muistaa aina heti perään pyytää istumista tms. mistä sitten voi koiran palkita. Lenkin päätteeksi jäätiin hetkeksi vielä suustamme kiinni ja siinä odotellessa Luka antoi monen pyörän mennä nätisti ohi..eli näillä jatketaan! Kiitos Tuija :)

Tänään Lukalla onkin ollut hiukan tylsempi päivä, koska itse tulin sitten ihan kunnolla kipeäksi :/ Olisi ilmeisesti kannattanut kunnolla parannella se flunssa! Mitä tästä taas opittiin..no, tuskin mitään :D Ei sitä oikein malta jäädä vain kotiin makailemaan. Tänään onneksi Leena poikkesi viemään Lukaa vähän pitemmälle lenkille, koska itse olen vaivautunut pihalle vain sen pakollisen verran. Sai Lukakin päiväänsä jotain muuta, kun sisällä kyhjöttämistä..onneksi on siis ihana sisko olemassa :)

Ollaan me kuitenkin vähän jotain koitettu tehdä myös sisällä tänään, liikkeestä maahan meno on ruvennut sujumaan aika hienosti ja hiukan harjoiteltiin myös peruuttamista. Lisättiin myös hiukan vaikeusastetta, eli taakse tyyny, jolloin pitää peruuttaa "ylämäkeen". Pikkuhiljaa voidaan sitten lisätä tuota korkeutta..tarkoituksena olisi siis saada hiukan parempaa takapään hallintaa aikaiseksi ja pikkuhiljaa tuloksia jo näkyykin! :)

2 kommenttia:

  1. Minäkin noviisi vielä. Noita vinkkei sain itse viisaammilta ja R saatiin kuosiin.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti saadaan kuosiin Lukakin :)!

    VastaaPoista