tiistai 22. helmikuuta 2011

Häiriötreenit

Tänään käytiin aamusta Meirän hallilla, tarkoituksena ottaa lyhykäinen ja helppo reeni. No, viereisellä agi-kentällähän oli täysi tohina käynnissä ja kaamea haukunta (useamman koiran taholta) säesti tokoiluamme alusta loppuun :D Tulikin siis varsinainen häiriötreeni, jonka Luka klaarasi paremmin kuin hyvin! Poitsulla oli tänään selvästi tekemisen meininki, kontakti pysyi, eikä kiinnostanut mikään ulkopuolella tapahtuva. Olin hieman jopa ihmeissäni, mutta tietysti kovin iloinen :) Pikkuhiljaa hienoista kypsymistä siis havaittavissa.

Otettiin seuraamista, tai oikeastaan lähinnä liikkeelle lähtöjä. Tarkkasilmäinen kaveri huomasi, että Lukalla aina liikkeelle lähteissä käy katse alhaalla, tai menosuunnassa ja asiahan piti ottaa tarkempaan syyniin! Harjoiteltiin siis lähinnä kontaktin pitämistä liikkeelle lähdössä ja hyvinhän se lähti jo sujumaan. Pitää muistaa välillä tehdä pelkästään näitäkin!

Hyppyä ja seisomista tehtiin myös. 'Seis'-käsky kaipaa selvästikin vieläkin vahvistamista..seuraamisestahan tuo jo sujuu, mutta hypyn jälkeen saattaa olla hiukan haparoivaa. Tai ongelmahan on ollut se, että Luka pysähtyy turhan lähelle estettä ja nyt kun olen koittanut saada paikkaa taaemmas, tuppaa seis-käskystä huolimatta valumaan hiukan lähemmäs estettä (tuttuun paikkaan). Kestää kuitenkin jo paremmin minun siirtymiseni viereen hypyn jälkeen. Noo, harjoitusta vaan lisää.

Otin Lukalle myös muutaman lyhyen paikkamakuun häiriössä, sujui hyvin. En aio nyt paikkamakuuttaa muiden kanssa, ennen kuin muissa häiriössä taas pysyy varmasti. Harjoiteltiin myös nätisti odottamista. Laitoin Lukan siis kiinni ja itse kiertelin, kaartelin ja juoksentelin pitkin kenttää ja palkkasin nätisti odottamisesta. Ei ongelmia, kuten ajattelinkin..tätä pitäisi siis päästä harjoittelemaan isompiin häiriöihin ja niin, että itse menen muiden luokse, koska se tuntuu aiheuttavan Lukalle ongelmia.

Loppuaika lähinnä leikittiin ja pidettiin kivaa, oli oikein onnistunut päivän aloitus :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti