lauantai 16. heinäkuuta 2011

Hakua ja misseilyä

Torstaina Sääksjärvellä hakuilemassa. Otettiin Lukalle mielikuvat niin, että alkajaisiksi käytiin katsomassa, kun maalimiehet lähtivät metsään ja sitten lähdettiinkin takaisin autolle. Luka ilmeisesti piti minua ihan hulluna, kun "nehän nyt jäi sinne, täytyis päästä hakemaan ne" paistoi naamasta kilometrin päähän :D Mutta sehän se oli tarkoituskin. Sitten muutama koirakko treenasi välissä ja hain Lukan takaisin. Ensimmäinen lähetys hiukan epäonnistui, koska lähetin aivan vinoon..mutta Luka tuli tehneeksi hienon tyhjän, ihan laatikkona mentiin! Uusi lähetys (oikeaan suuntaan) ja mm löytyi. Toisen mm kohdalle ei mitään ongelmaa, Luka eteni hyvin ja pitkälle ja sieltähän se ukkokin nousi. Sitten otettiin vielä kaksi 'helppoa' mielikuvaa, eli näytettiin molempin mm lähtevän samanaikaisesti ja vuorotellen käytiin hakemassa, nämä hyvin. Tällä kertaa myös lelu loppupalkkana keskilinjalla oli ihan huippu! Kyllä tuosta vielä taitava hakukoira tulee :) ..ainoa huolen aihe löytyy tottiksen puolelta, eli metrinen hyppy. Luka ei ole ihan sieltä kookkaimmasta päästä bortsuja, joten tuon hypyn kanssa varmasti saadaan tehdä hommia!

Tänään olikin aikainen herätys, kun heti kuuden jälkeen suunnattiin kohti Pöytyän KR näyttelyä. Nassu lähti matkaseuraksi Milo-bortsun kanssa, kiitos siitä :) Kehä alkoi jo yhdeksältä, eli ajoissa piti olla paikalla..päivä myös venyi hirmu pitkäksi, koska meitin piti jäädä odottelemaan vielä ryhmäkehiä, koska Luka oli tänään ROP!! Sitä myöten saatiin myös ensimmäinen serti :) Luka kyllä osasi aiheuttaa myös pientä jännitystä ennen kehää, mutta kaikki meni hienosti ja Luka esiintyi oikein kauniisti. Ryhmäkehien aikaan Luka ei enää ollut niin kiinnostunut misseilystä, joten siellä ei enää menestystä tullut, mutta eipä sitä juuri odotettukaan :) Päivän saavutus oli jo siihen mennessä loistava!

NUO ERI1 SA PU1 SERT ROP
Tuomari: Paavo Mattila
"Kaunis nuori uros jolla hyvä pää. Aavistuksen voimakas otsa. Kaunis kaula, erinomainen runko, ylälinja ja raajat. Hyvä turkki. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös."

2 kommenttia:

  1. Vautsi vau, olen kyllä ihan kade! ;)
    Vielä mietin, että uskaltaisko sinne Nokian näyttelyyn ilmoittautua kun epäilen ettei mitään menestystä heru.. Mutta ehkä silti kun ei ainakaan tarvitse vaivaa nähdä sillä lailla kun on lähellä..

    VastaaPoista
  2. No empä itekkään tuolta reissulta ihan tuollaista menestystä odottanut, sitä kun ei koskaan tiedä mistä tuomari tykkää!

    VastaaPoista